Minkä takia lääkäriksi?

Tätä kysymystä joudun kysymään itseltäni välillä, mutta ennen kaikkea sitä kysyy moni ystäväni tai tuttavani. Siihen tuntuu liittyvän paljon ennakkoluuloja ja epäilyjä. Toisaalta osa ihmisistä suhtautuu asiaan vilpittömästi kannustaen.

Moni tuntuu kyseenalaistavan uran valintani sekä ikään kuin testaavan sitä, että olisiko minusta lääkäriksi. Pohdin joskus mistä tälläinen käytös johtuu. Onko se epäluuloa toista kohtaan, onko se uhka heille, haenko statusta, juoksenko palkan perässä vai miksi haluan nyt lääkäriksi kun opintojen aika on ns. ohi ja perhettäkin pitäisi tämän ikäisenä perustaa?

Eikö ihmistä voi vain hyväksyä sellaisena kuin hän on ja tukea asioissa jotka ovat hänelle tärkeitä? Asia on tietenkin henkilökohtainen sillä kysyjä usein tietoisesti tai tietämättään kyseenalaistaa myös persoonaani. Olen kuitenkin yrittänyt katsoa asiaa objektiivisesti ja olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti.

Pääasiassa haen lääkikseen koska tarvitsen lääketieteen lisenssiaatin tutkinnon toimiakseni lääkärin työssä (Minusta tuskin tulee seuraavaa valelääkäriä). Tässä vaiheessa elämää hakeminen on toistaiseksi vielä mahdollista. Elämäntilanteeni ei sitä estä ja parisuhteeni sitäkin vähemmän. Parisuhteesta saan projektilleni voimaa. Vaikka en ikinä pääsisi lääketieteelliseen tiedekuntaan opin kuitenkin tästä prosessista valtavasti, saan uuden harrastuksen josta pidän eikä oppi toisaalta ojaan kaada.


Ennen kaikkea pidän työskentelystä ihmisten kanssa ja haluan auttaa heitä.  Nykyisessä työssäni ei olla ihmisten kanssa juurikaan tekemisissä lisäksi työni on liian rutiininomaista eikä tarjoa haasteita jotka pitäisivät minut intohimoisesti siinä kiinni. Lääkärin työssä tuskin tulee vastaan kahta samanlaista työpäivää. Ymmärrän, että edellinen lause sisältää niin hyvän kuin huonon sanoman ja olen siihen valmis. Lääkärin työssä saa tavata erilaisia ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista. Se on myös itsenäistä asiantuntijatyötä jossa kommunikoidaan ihmisten kanssa, mutta ennenkaikkea siinä on se auttamisen humaani puoli jota kovasti kaipaan nykyiseltä työltäni. En halua vain ratkaista ongelmia asiantuntijalähtöisesti, se ei ole mielestäni palkitsevaa.

Lääkärin uraan liittyy toki paljon ongelmiakin pelkän pääsykoevaiheen lisäksi. Kuten etiikka, miten sovittaa perhe-elämä yhteen hektisen uran ja työtuntien kanssa, miten selvitä paineessa ja tehdä oikeita päätöksiä sekä miten olla kunnollinen lääkäri jota potilaat voivat arvostaa ja johon he kerta toisensa jälkeen voivat luottaa. Jälkimmäinen tarkoittaa siis sitä, että lääkärinä ollaan 24-tuntia vuorokaudessa eikä julkisesti paheellinen elämä varmasti tule kysymykseen. Tämä korostuu etenkin pienellä paikkakunnalla. Olen käynyt nämä kysymykset mielessäni useaan otteeseen läpi ja uskon, että minusta on vastaamaan tähän haasteeseen. Epäilen, ettei hirveän moni lääkikseen hakija ole käynyt mielessään uraansa liittyviä kysymyksiä tästä näkökulmasta.

Tulevalla lääkärin uralla minua tuskin kiinnostaa tutkimus. Myöskään patologia ei tunnu olevan näin paperilla minun juttuni. Erikoistumiset jossa ylipäätään ei olla ihmisten kanssa tekemisissä eivät saa samanlaista poltetta aikaan. Jos ja kun pääsen sisään aion kuitenkin käydä erikoistumisvaihtoehdot läpi avoimin mielin enkä ottaa ennakkoasennetta jotain alaa kohtaan. Haluan korostaa nöyryyttä joka mielestäni (kaikella kunnioituksella) nuorilta lääketieteen kandidaateilta usein puuttuu.


Lääkärin urassa positiivisena puolena näen työn valtavan potentiaalin ihmisten auttamisessa, oman mielenkiintoni lääketiedettä kohtaan, itsenäisen työn, haasteet ja toki rahallisen korvauksen työstä ynnättynä hyvät työllisyysnäkymät. Käsittääkseni lääkäri voi nykyään melko vapaasti myös valita haluaako työssään tehdä paljon tunteja vai viettää esimerkiksi enemmän aikaa perheensa kanssa ja tehdä sen verran työtä kuin elämäntilanne sallii. Minä koen olevani perhekeskeinen ihminen tai ainakin haluan olla. Haluan pitää perheestäni huolta ja olla sille turvana, on se sitten taloudellista, lääketieteellistä, henkistä tai mitä vaan turvaa. Uskon, että uravalintani auttaa myös tässä asiassa paremmin vaikka en halua poissulkea samoja asioita nykyiseltä uraltanikaan. Nykyinen urani on vain paljon triviaalimpaa yhteiskunnan ja ennen kaikkea itseni kannalta.